TAIDETTA JA TEKEMISTÄ MÄNTYHARJUN KESKUSTASSA

Koko perheen ulkoliikuntakohde ympäri vuoden

MÄNTYHARJUN TAIDEASEMA JA KURKINIEMEN ALUE


Mäntyharjun vanhan rautatieaseman alue on saanut viime vuosina uuden elämän kuntalaisten ja matkailijoiden virkeänä kohtaamispaikkana, Mäntyharjun taideasemana.

Rakennuksissa toimii kesäaikaan Makasiinin Puoti & Kahvila sekä Linkkumyllyn välinevuokraamo, josta voi vuokrata kanootteja, kajakkeja ja sup-lautoja viereisellä Pyhävedellä melomista varten. Melontaretkelle voi ottaa mukaan myös lapset, kunhan lapsen mukana on aikuinen ja lapsella on riittävän hyvä uimataito.

Alueella on myös monenlaista vaihtuvaa näyttelytoimintaa sekä pop up -toimintaa.

Yli 100 vuotta vanha asemamiljöö sopii erinomaiseksi koko perheen retkikohteeksi sekä valokuvausreissun kohteeksi. Reissuun voi yhdistää vierailun viereisellä Kurkiniemen uimarannalla. Ks. lisätiedot lähellä olevista ravintoloista ja kohteista Mäntyharjun ravintolat -sivulta.

Aseman lähellä on Kurkiniemen alue, josta pääsee kätevästi Mäntyharjun ulkoilureiteille. Kurkiniemestä lähtee esimerkiksi Pyhäniemen rantaa kulkeva ns. Rantareitti, joka sopii myös lasten kanssa kuljettavaksi. Esteetön reitti sopii myös liikuntarajoitteisille. Talvisin Kurkiniemen parkkipaikalta (Asematie 3, 52700 Mäntyharju) lähtevät jäällä kulkevat hiihtoladut ja Kurkiniemen rannasta retkiluistelureitti.

YHTEYSTIEDOT


Kohteen nimi: Mäntyharjun taideasema ja Kurkiniemen alue
Osoite ja parkkipaikka: Asematie 10 ja Asematie 3, 52700 Mäntyharju
Avoinna: Taideasema kesäkuun alusta loppukesään, alueen retkeilyreitit ympäri vuoden

LISÄTIEDOT KOHTEESTA


Maakunta, paikkakunta ja alue: Etelä-Savo, Mäntyharju, keskusta
Osoite: Asematie 10, 52700 Mäntyharju
Parkkipaikka: Asematie 10, 52700 Mäntyharju
Kohderyhmä: Lapsiperheet, aikuiset, seniorit, liikuntaharrastajat, osittain esteetön kohde
Etäisyys Korpijärven keskipisteestä: Noin 30 km (25 min.) autolla ajaen
Avoinna: Taideasema kesäkuun alusta loppukesään, alueen retkeilyreitit ympäri vuoden

Ajallinen kesto: Alkaen 1-2 h
Huomioitavaa: Kohteessa voi liikkua lastenvaunuilla ja rattailla ja pyörätuolilla

Varmista tietojen oikeellisuus kohteesta.

KARTAT JA KOORDINAATIT