PYÖRÄILYÄ, MELONTAA, SUP-LAUTAILUA JA ERÄRETKIÄ MAALAISMAISEMASSA

Retkeilyä ja aktiviteetteja luonnonrauhassa

KORPIJÄRVEN KOHTEET JA AKTIVITEETIT


Korpijärven järvialueen aktiviteetit painottuvat luonnossa liikkumiseen yhdessä perheen ja ystävien kanssa.

Alueella on mahdollisuus harrastaa monia urheilulajeja luonnossa liikkuen. Yksi suosituimmista luontoaktiviteeteista on kalastus. Korpijärvi tunnetaan yhtenä Suomen parhaista lohivesistä, mutta järvestä saa kalastettua myös haukea, ahventa, siikaa sekä muita kalalajeja.

Maastopyörillä pääsee polkemaan hyväkuntoisia sora- ja hiekkateitä useampaa eri reittiä, ja alueelle piilotetuissa geokätköissä riittää etsittävää koko perheelle moneksi tunniksi. Koko perheen retkivaihtoehdoksi sopii myös veneretki soutuveneellä tai kanootilla Korpisaareen, jossa on taukopaikka laavuineen. Etenkin nuoret innostuvat meillä myös opettelemaan suppailua vuokrattavien sup-lautojen kanssa.

Meille tullaan myös marjastamaan ja sienestämään, sillä järvialueellamme on runsaasti asumattomia metsäalueita, joiden marja- ja sienisadossa riittää poimittavaa isommallekin joukolle.

Talvisin Halmeniemen ja Valtolan kylässä on hiihtoladut ja lähin luistelupaikka löytyy Valtolan entiseltä koululta. Myös järven jäälle pääsee hiihtämään, luistelemaan tai vaikka potkukelkkailemaan jää- ja lumitilanteen niin salliessa. Järven runsas kalakanta mahdollistaa talvisin myös erinomaiset saaliit pilkkimällä.

Korpijärven matkailuyrittäjät tarjoavat paljon tekemistä myös lapsiperheille.

Vuokrattavien lomamökkien yhteyteen on rakennettu leikkipaikkoja, keinuja ja pelikenttiä ja yrittäjiltä saa lainaan erilaisia sisäpelejä ja ulkopelejä.

Järvialueen mökeillä pääsee myös kokeilemaan perinteisiä suomalaisia mökkilajeja kuten tikanheittoa tai mölkkypeliä sekä talvisin esimerkiksi napakelkkailua ja mäenlaskua.

Tarkemmat tiedot matkailuyritysten tarjolla olevista aktiviteeteista löytyvät jokaisen yrityksen omilta kotisivuilta.

AKTIVITEETTEJA JA VIERAILUKOHTEITA


Pyöräilyreitit Korpijärvellä

PYÖRÄILY KORPIJÄRVELLÄ

Tee pyöräretki perheen tai kaverien kanssa järven ympäri ja pysähdy tauolle uimarannalle tai etsimään geokätköjä!

Kalastus Korpijärvellä

KALASTUS KORPIJÄRVELLÄ

Kalasta ahvenia, haukia, muikkuja, siikaa, taimenia ja lohia, lähde pilkkireissulle jäälle tai nappaa lohiateria paikalliselta lohilammikolta!

Retkeily Korpijärvellä

RETKEILY KORPIJÄRVELLÄ

Tee pieni metsäretki lasten kanssa luontopolulle tai etsi perheen kanssa alueen geokätköjä, käy valokuvaamassa järvimaisemia tai souda päiväretkelle lähisaareen!

Muut aktiviteetit Korpijärvellä

MUUT AKTIVITEETIT KORPIJÄRVELLÄ

Vuokraa rantasauna, vene tai kanootti, kokeile sup-lautailua, leiki lasten kanssa alueen lapsiperheille suunnatuilla leikkialueilla tai vuokraa aktiviteetti isommalle ryhmälle!

Talviaktiviteetit Korpijärvellä

TALVIAKTIVITEETIT KORPIJÄRVELLÄ

Hiihdä, luistele tai kelkkaile jäällä, tee talvinen eräretki lähisaareen ja nauti alueen ilmaisista talviaktiviteeteista!